|
|
Klubitalotoiminnan kansainväliset standardit
|
|
Klubitalojen kuntoutusmalli määritellään
klubitalotoiminnan kansainvälisissä standardeissa,
joista maailmanlaajuinen klubitaloyhteisö on sopinut
konsensusperiaatetta noudattaen. Näissä standardeissa
ilmaistut periaatteet ovat klubitaloyhteisön menestyksen
kannalta keskeisessä asemassa autettaessa ihmisiä,
joilla on mielisairaus tulemaan toimeen ilman
sairaalahoitoa ja samalla saavuttamaan sosiaalisia,
taloudellisia ja ammatillisia tavoitteita. Standardit
toimivat myös jäsenten perusoikeuksien määrittelynä ja
eettisenä ohjesääntönä henkilökunnalle, hallitukselle ja
hallintoon osallistuville henkilöille. Standardit
edellyttävät klubitalon toimivan paikkana, joka
kunnioittaa jäseniään ja antaa heille mahdollisuuksia.
Standardit luovat pohjan klubitalojen laadunarvioinnille
Kansainvälisen Klubitalojen Kehittämiskeskuksen (ICCD)
sertifiointiprosessissa.
Kahden vuoden välein maailmanlaajuinen klubitaloyhteisö
käy läpi nämä standardit ja muuttaa niitä tarpeen
mukaan. Tätä prosessia ohjaa ICCD:n standardikomitea
Standards Review Committee, joka koostuu eri puolilla
maailmaa toimivien, ICCD:n sertifikaatin saaneiden
klubitalojen jäsenistön ja henkilökunnan edustajista. |
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Jäsenyys |
|
|
-
Jäsenyys on vapaaehtoinen ja aikarajoitteeton.
-
Klubitalo
päättää uusien jäsenien hyväksymisestä. Jäseneksi
pääsee kuka tahansa mielisairaudesta kärsinyt
henkilö, ellei hän sillä hetkellä merkittävästi
uhkaa klubitaloyhteisön yleistä turvallisuutta.
-
Jäsenet valitsevat, kuinka he hyödyntävät klubitaloa
ja keiden henkilökuntaan kuuluvien kanssa he
työskentelevät. Mitään sellaisia sopimuksia,
aikatauluja tai sääntöjä ei ole, joilla pyrittäisiin
pakottamaan jäsenet osallistumaan.
-
Kaikilla jäsenillä on tasavertainen oikeus käyttää
kaikkia klubitalon tarjoamia mahdollisuuksia riippumatta
diagnoosistaan tai toimintakyvystään.
-
Jäsenet voivat halutessaan olla mukana kirjoittamassa
kaikkia asiakirjoja, jotka koskevat heidän
osallistumistaan klubitalon toimintaan. Kaikki tällaiset
asiakirjat allekirjoittaa sekä jäsen että henkilökuntaan
kuuluva.
-
Jäsenillä on oikeus palata milloin tahansa
klubitaloyhteisöön poissaolon pituudesta riippumatta,
mikäli heidän paluunsa ei aiheuta uhkaa
klubitaloyhteisölle.
-
Klubitalolla on tehokas järjestelmä yhteyden pitämiseksi
niihin jäseniin, jotka eivät käy klubitalolla, alkavat
eristäytyä yhteiskunnasta tai ovat sairaalahoidossa.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Henkilösuhteet |
|
|
-
Kaikki klubitalon kokoukset ovat avoimia sekä
jäsenille että henkilökunnalle. Mitään sellaisia
muodollisia, pelkästään jäsenille tai pelkästään
henkilökunnalle tarkoitettuja kokouksia ei ole, joissa
keskusteltaisiin toimintaan liittyvistä päätöksistä ja
jäseniin liittyvistä asioista.
-
Klubitalossa on henkilökuntaa riittävästi tukemaan
jäsenten sitoutumista mutta niin vähän, ettei
henkilökunta selviydy velvollisuuksistaan ilman jäsenten
aktiivista osallistumista.
-
Klubitalon henkilökunnalla on yleisluonteinen rooli.
Koko henkilökunnalla on yhteinen vastuu
työllistymisestä, asumisesta, ilta- ja
viikonlopputoiminnasta ja yksiköiden toiminnasta.
Klubitalon henkilökunta ei jaa aikaansa klubitalon ja
muiden suurten työvelvoitteiden kesken.
-
Vastuu klubitalon toiminnasta on jäsenillä ja
henkilökunnalla ja viime kädessä klubitalon johtajalla.
Keskeistä tässä vastuussa on jäsenten ja henkilökunnan
sitoutuminen kaikkeen klubitalon toimintaan.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Tilat |
|
|
-
Klubitalo on erillinen yksikkö, jolla on oma nimi,
osoite ja puhelinnumero.
-
Klubitalolla on omat toimitilat. Se on erillään
mielenterveyskeskuksista ja laitoksista, eikä sen tiloja
käytetä muuhun toimintaan. Klubitalon tilat on
suunniteltu niin, että ne mahdollistavat työpainotteisen
päivän ja ovat samalla viihtyisät ja kooltaan
tarkoituksenmukaiset ja viestittävät arvostusta ja
kunnioitusta.
-
Jäsenet ja henkilökunta pääsevät kaikkiin klubitalon
tiloihin. Pelkästään henkilökunnalle tai pelkästään
jäsenille tarkoitettuja tiloja ei ole.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Työpainotteinen
päivä |
|
|
-
Työpainotteinen päivä sitouttaa jäsenet ja
henkilökunnan yhdessä, rinta rinnan huolehtimaan
klubitalon toiminnasta. Klubitalo kiinnittää päähuomion
jäsenten vahvuuksiin, taipumuksiin ja kykyihin, joten
työpainotteiseen päivään ei saa sisältyä lääke- tai
päivähoitoa eikä terapiatoimintaa klubitalolla.
-
Klubitalolla tehdään yksinomaan työtä, joka syntyy
klubitalon toiminnasta ja klubitaloyhteisön
kehittämisestä. Maksullinen tai ilmainen työ
ulkopuolisille henkilöille tai yhteisöille ei ole
hyväksyttävää klubitalolla. Jäsenille ei makseta palkkaa
mistään klubitalotyöstä, eikä mitään keinotekoisia
palkkiojärjestelmiä ole.
-
Klubitalo on avoinna vähintään viitenä päivänä viikossa.
Työpainotteinen päivä vastaa tavanomaisia työaikoja.
-
Klubitalo on organisoitu yhdeksi tai useammaksi
työyksiköksi, joissa kussakin on riittävästi
henkilökuntaa, jäseniä ja mielekästä työtä
täysipainoisen ja sitoutumista tukevan työpainotteisen
päivän toteuttamiseksi. Yksiköiden kokouksia pidetään
jäsenten ja henkilökunnan suhteiden ylläpitämiseksi sekä
päivän töiden organisoimiseksi ja suunnittelemiseksi.
-
Kaikki klubitalon työ on suunniteltu auttamaan jäseniä
saamaan takaisin omanarvontuntonsa, itseluottamuksensa
ja mielekkyyden elämälleen. Sen ei ole tarkoitus olla
mihinkään tiettyyn työhön valmentavaa koulutusta.
-
Jäsenillä on mahdollisuus osallistua kaikkiin
klubitalon töihin, myös hallintoon, tutkimukseen,
jäseneksi ottoon ja perehdyttämiseen, yhteydenpitoon
poissaoleviin jäseniin, henkilökunnan työhönottoon,
valmennukseen ja arviointiin, suhdetoimintaan,
edunvalvontaan sekä klubitalon tehokkuuden arviointiin.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Työllistyminen |
|
|
-
Klubitalo mahdollistaa jäsentensä paluun
ansiotyöhön siirtymätyön ja itsenäisen työn avulla.
Siksi klubitalo ei työllistä jäseniään klubitalon
sisäisessä liiketoiminnassa, erillisissä klubitalon
yrityksissä eikä suojatyöpaikoissa.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Siirtymätyö |
|
|
-
Klubitalolla on oma siirtymätyöohjelma, joka tarjoaa
jäsenoikeutena mahdollisuuksia työskennellä liike-elämän
ja teollisuuden työpaikoissa. Klubitalon
siirtymätyöohjelmaan kuuluu oleellisena piirteenä se,
että klubitalo takaa sijaisen kaikille
siirtymätyöpaikoille jäsenten poissaolojen ajaksi.
Lisäksi siirtymätyöohjelma täyttää seuraavat
peruskriteerit:
-
Halu tehdä työtä on tärkein yksittäinen tekijä, joka ratkaisee sijoittumismahdollisuuden.
-
Jäsenellä on mahdollisuus päästä uuteen
siirtymätyöpaikkaan huolimatta onnistumisesta tai
epäonnistumisesta edellisissä siirtymätyöpaikoissa.
-
Jäsenet työskentelevät työnantajan toimitiloissa.
-
Työnantaja maksaa yleisen palkkatason mukaisen palkan mutta vähintään minimipalkan suoraan jäsenille.
-
Siirtymätyöpaikat kattavat laajan valikoiman
erilaisia työmahdollisuuksia.
-
Siirtymätyö on osa- ja määräaikaista, yleensä 15–20
tuntia viikossa, kestoltaan kuudesta yhdeksään
kuukauteen.
-
Jäsenten valitseminen ja valmentaminen siirtymätyöhön
on klubitalon, ei työnantajan vastuulla.
-
Klubitalon jäsenet ja henkilökunta laativat
siirtymätyöpaikkoja koskevia raportteja kaikille
asianmukaisille elimille, jotka käsittelevät jäsenten
etuuksia.
-
Siirtymätyöpaikoista vastaavat klubitalon
henkilökunta ja jäsenet, eivät siirtymätyöhön
erikoistuneet henkilöt.
-
Klubitalon sisällä ei ole siirtymätyöpaikkoja.
Taustaorganisaatiossa olevien siirtymätyöpaikkojen
täytyy olla klubitalon ulkopuolella ja täyttää kaikki
yllämainitut kriteerit.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
|
|
Tuettu ja itsenäinen työ |
|
|
-
Klubitalo auttaa ja tukee jäseniä hankkimaan
työpaikkoja, säilyttämään ne ja myöhemmin parantamaan
työllisyyttään.
-
Itsenäisessä työssä käyvillä jäsenillä on edelleen
käytettävissään kaikki klubitalon tukimuodot ja
palvelut, kuten etuuksiin liittyvä edunvalvonta sekä
apu asuntoasioissa ja hoidollisissa,
oikeudellisissa, taloudellisissa ja
henkilökohtaisissa asioissa. Heillä on edelleen myös
oikeus osallistua klubitalon ilta- ja
viikonlopputoimintaan.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Talon toiminta |
|
|
-
Klubitalo sijaitsee alueella, jonne pääsee
paikallisliikenteen kulkuneuvoilla niin, että sekä
toimintaan osallistuminen että siirtymätyössä käyminen
on mahdollista. Klubitalo tarjoaa tai järjestää toimivia
vaihtoehtoja silloin, kun julkiset kulkuyhteydet ovat
puutteelliset.
-
Klubitalon jäsenet ja henkilökunta tarjoavat
yhteiskunnallisia tukipalveluja. Yhteiskunnalliset
tukipalvelut on sijoitettu klubitalon työyksiköihin.
Niihin kuuluu etuuksiin liittyvä apu, asuminen ja
edunvalvonta sekä apu laadukkaiden terveydenhoidon,
mielenterveyden, lääkinnän ja päihdehuollon palvelujen
hankkimisessa yhteiskunnalta.
-
Klubitalo on sitoutunut järjestämään kaikille jäsenille
valikoiman turvallisia, asianmukaisia ja kohtuuhintaisia
asumisvaihtoehtoja. Klubitalolla on käytettävissään nämä
kriteerit täyttäviä asumismahdollisuuksia, tai ellei
ole, klubitalo kehittää oman asunto- ohjelmansa.
Klubitalojen asunto-ohjelmat täyttävät seuraavat
peruskriteerit:
-
Jäsenet ja henkilökunta vastaavat toiminnasta
yhdessä.
-
Jäsenet asuvat asunnoissaan omasta halustaan.
-
Jäsenet valitsevat asuntonsa sijainnin ja
huonetoverinsa.
-
Toimintatapoja ja -periaatteita kehitetään
klubitalon muun kulttuurin kanssa yhdenmukaisella tavalla.
-
Tuen määrää lisätään tai vähennetään jäsenen
kulloistenkin tarpeiden mukaan.
-
Jäsenet ja henkilökunta ylläpitävät aktiivisesti
yhteyksiä auttaakseen jäseniä säilyttämään asuntonsa
etenkin sairaalahoitojaksojen aikana.
-
Klubitalo auttaa jäseniä pääsemään ammatillisiin ja
koulutuksellisiin tavoitteisiinsa hyödyntämällä
paikkakunnan aikuiskoulutusmahdollisuuksia. Lisäksi
klubitaloilla on sisäistä koulutustoimintaa, jossa
merkittävästi hyödynnetään jäsenten opetus- ja
ohjaustaitoja.
-
Klubitalolla on vastuu oman tehokkuutensa
objektiivisesta arvioinnista ja menetelmä sitä varten.
-
Klubitalon johtaja, jäsenet, henkilökunta ja muut
asianmukaiset henkilöt osallistuvat klubitalomallia
käsittelevään kolmen viikon koulutukseen sertifioidussa
koulutuskeskuksessa.
-
Klubitalolla on virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa
iltaisin ja viikonloppuisin. Juhlapäiviä vietetään
niiden varsinaisina kalenteripäivinä.
|
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
Rahoitus, johto ja hallinto |
|
|
-
Klubitalolla on itsenäinen hallitus, tai jos se on
liittyneenä taustaorganisaatioon, sillä on erillinen
neuvoa-antava hallitus. Tämä koostuu henkilöistä, jotka
ovat sellaisessa yhteiskunnallisessa erityisasemassa,
että he voivat tarjota klubitalolle taloudellista,
oikeudellista, lainsäädännöllistä,
potilasetujärjestöihin liittyvää ja yhteiskunnallista
tukea sekä edunvalvontaa.
-
Klubitalo laatii oman budjettinsa ja seuraa sen
toteutumista. Hallitus tai neuvoa-antava hallitus
hyväksyy budjetin ennen tilikauden alkua ja seuraa sitä
säännöllisesti tilikauden aikana.
-
Henkilökunnan palkat ovat kilpailukykyisiä verrattuina
vastaavien tehtävien palkkoihin mielenterveysalalla.
-
Klubitalolla on asianmukaisten
mielenterveysviranomaisten tuki ja kaikki vaadittavat
luvat ja todistukset. Klubitalo solmii ja ylläpitää
toimivia suhteita omais-, potilas- ja ammatillisiin
järjestöihin.
-
Klubitalolla on avoimia keskustelutilaisuuksia ja
toimintatapoja, jotka tekevät mahdolliseksi jäsenten ja
henkilökunnan aktiivisen osallistumisen päätöksentekoon,
yleensä konsensuksessa, asioissa, jotka koskevat
hallintoa, toimintaperiaatteista sopimista sekä
klubitalon tulevaisuuden suuntalinjoja ja kehittämistä.
|
|
(ICCD:n englanninkielinen versio vahvistettu lokakuussa
2002, suomenkielinen versio vahvistettu 25.03.2003) |
|
sivun
alkuun |
|
paluu
esittelysivulle |
|
|